Paikallisdemokratian tulevaisuus

Tommi Laition puheenvuoro paikallisdemokratian tulevaisuudesta Helsingin kaupunginvaltuuston 150-vuotisjuhlakokouksessa 15.1.2024.

(Vuonna 2025 Helsingin kaupunki juhlistaa 150-vuotista paikallisdemokratiaa. Valtuusto kokoontui ensimmäisen kerran tammikuussa vuonna 1875. Helsingin kaupunginvaltuusto kokoontui 15.1.2025 juhlakokoukseen, jossa Tommi Laitio piti toisen tilaisuuden alustuksista ennen valtuuston keskustelua. Lue lisää täältä.)

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuuston jäsenet

Helsinki on ihmeellinen ja samaan aikaan arkinen kaupunki. Helsinkiläinen vapaus ja demokratia eivät ole jatkuvaa huumaa tai rajatonta valintojen kirjoa, vaan jotain arkisempaa. Ne ovat huolten vähentämistä. Kun helsinkiläiset tietävät, että lapset ovat turvassa päiväkodissa ja metrolla ehtii töihin, he voivat nukkua yönsä paremmin, rakentaa uraa, harrastaa ja rakastaa. Toimiva arki ja perusturva luovat uskoa, että Helsingillä on varaa pitää kaikista huolta sekä todistetusti lisäävät halua ja mahdollisuuksia vapaaehtoistoiminnalle.

Helsingfors är staden där jag blev jag. Det är här jag blev förälskad, studerade, byggde upp mina djupaste vänskapsförhållanden och inledde min karriär. Jag hade äran att betjäna detta fullmäktige och staden i nio år som verkschef och sektorchef. Därför står jag inför er med ödmjukhet och glädje.

Tämä on poikkeuslaatuinen ja erinomainen kaupunki. Se ei kuitenkaan tarkoita, että Helsinki olisi valmis. Lähiöissä moni kokee huumeiden ja alkoholin käytön heikentävän turvallisuutta. Erot kaupunginosien äänestysprosenteissa ovat kymmeniä prosenttiyksiköitä. Sukupuolierot osallisuudessa, oppimisessa ja asenteissa jyrkkenevät.

Suurella todennäköisyydellä epävarmuus ja hankaumat helsinkiläisten elämässä vain yleistyvät. Pandemioiden kaltaiset poikkeustilanteet edellyttävät perusoikeuksien rajauksia usein puutteellisilla tiedoilla. Täydennysrakentaminen nyrjäyttää nykyisten asukkaiden arjen rutiineja. Ilmastonmuutos ja luontokato lisäävät rankkasateita ja myrskytuulia. Julkisen talouden kestävyysvaje edellyttää uusia arvottamisia sosiaali- ja terveyspalveluissa. Sosiaalisen median alustat lisäävät manipulaatiota ja vastakkainasettelua.

Viranhaltijakokemukseni ja viime vuosien kansainvälisen tutkimus- ja kehittämistyöni perusteella tunnistan kolme kriittistä kysymystä Helsingin paikallisdemokratialle.

3 kriittistä kysymystä Helsingin paikallisdemokratialle

1. Mitä ovat helsinkiläiset taidot?

2. Kuka saa kehittää Helsinkiä?

3. Ketkä osallistuvat Helsingin päätöksentekoon?

Aloitetaan taidoista. Kasvava monimuotoisuus ja hankaumat edellyttävät taitoja sovitella, sietää, rakentaa ja ratkaista. Brittiläiset tutkijat Shamser Sinha ja Les Back tunnistivat tutkimuksessaan Lontoon siirtolaistaustaisista nuorista viisi yhdessäelämisen taitoa, joilla nuoret löytävät paikkansa ennakoimattomassa kaupungissa. Nuo taidot tarjoavat oivan reseptin tulevaisuuden helsinkiläisille kaupunkilaistaidoille.

5 yhdessäelämisen taitoa

1. Uteliaisuus ja tarkkaavaisuus eli kyky havainnoida ympäristöään ilman tuomitsemista

2. Välittäminen koko kaupungista eli kyky asettua toisen asemaan ja ilmaista sitoutumisensa yhteiseen hyvään

3. Maailmallisuus eli kyky oppia oman lähipiirin ulkopuolelta

4. Vihan nautinnon vieroksuminen eli kyky hillitä äärimmäisiä reaktioita ja sovitella yllättävissä ja epämiellyttävissä tilanteissa

5. Kodin rakentaminen rikkinäisessä maailmassa eli kyky tehdä asioita käytännöllisesti ja toiveikkaasti muiden kanssa ei-täydellisillä rakennusaineilla

Helsinki on kansainvälisesti tunnettu oppimisen edelläkävijä. Se voisi olla sitä myös kaupunkilaistaidoissa. Taitojen opettaminen ja jakaminen olisivat käytännöllinen viesti, että Helsinki pitää mielipide- ja elämäntapaeroja luonnollisina suurkaupungissa, että kaupunki ei yritä kertoa helsinkiläisille, miten ajatella, mutta Helsinki edellyttää jokaisen helsinkiläisen osallistumista ja vastuunkantoa.

Hiukan kuin arkiliikkumisen edistämisessä, kaupunkilaistaidoissa on kyse lihaksesta, jota voi ja pitää treenata arjen kohtaamisissa. Siis välitunneilla, neuvolassa, työpaikkaruokalassa, metrossa, konserteissa, uimahallissa, sählykerhossa, kirjastossa, nuorisotalolla, lastensuojelussa tai työmailla. Taitoihin keskittyminen olisi harvemmin osallisuutta, jossa kaupunki utelee kuluttajakansalaisilta, että mitä sinä haluat.

Helsinki kysyisi useammin:

• Millainen sinun kokemuksesi on?

• Miten sinä voisit olla tässä mukana?

• Voinko tarkistaa, että ymmärsin oikein?

• Mitä tässä sinusta tapahtui?

• Keitä voisimme pyytää mukaan?

• Mikä olisi nyt reilua?

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuuston jäsenet,

Urbana färdigheter är en möjlighet till samarbete. Samtidigt som det är klart att urbana färdigheter inte går att bygga upp utan skicklig kommunalförvaltning och fungerande tjänster, är det också klart att staden inte klarar av detta ensam. Jag är säker på att bibliotek, universitet, museer, religiösa samfund, teatrar, företag och medborgarorganisationer gärna deltar.

Tämä tuo minut toiseen kysymykseeni eli kuka saa kehittää Helsinkiä. Minä arvostan Helsingin ammattitaitoista henkilöstöä ja vahvaa veropohjaa. Näiden ansiosta Helsinki pystyy asioihin, joista moni kaupunki voi vain unelmoida. Tämän kanssa ristiriidassa ei ole se, että Helsingin kyky ratkaista asiat lähes aina itse johtaa usein siihen, että uudelle ja epävarmalle kumppanuudelle on helppo sanoa kiireen keskellä: ihan kiinnostavaa, mutta ei nyt.

Tein kaksi vuotta tutkimusta kaupunkien kumppanuuksista Alankomaissa, Yhdysvalloissa ja Brasiliassa. Opin, että kumppanuudet edellyttävät tahdon lisäksi kykyä kuvata ja puolustaa yleistä etua, käytännöllistä sumplimista, kannustimia ja rakenteita.

Haastattelussani Pohjois-Carolinan Mecklenburgin piirikunnan edustajat sanoivat, että heille tärkeintä on, että oikeita asioita tapahtuu, ei että julkinen valta on kuskin paikalla. Siksi he ovat tehneet puistokehittämiseen helppolukuisen pelikirjan, jossa kuvataan kumppanuusmallit ja päätavoitteet.

Tai Amsterdamissa uuden puiston projektijohtaja sanoi, että on selvää, että asukkaat ylläpitävät kaupunkipuutarhaa kaupunkia tehokkaammin, mutta he onnistuvat vain, jos kaupunki tekee yhteistyötä ja jakaa asiantuntemustaan. Kahden vuoden harjoittelun jälkeen asukkaat ylläpitävät puistoa murto-osalla kaupungin kustannuksista.

Kansainvälinen vertailu saa kysymään, onko Helsingissä riittävästi tapoja koota julkisia, yleishyödyllisiä ja yksityisiä voimavaroja.

Monissa Yhdysvaltain kaupungeissa on Suomen Kulttuurirahastoa muistuttava yhteisösäätiö, joka ottaa selvitettäväkseen aiheita, joissa tarvitaan tieteen, julkisen vallan, kansalaisyhteiskunnan ja yritysten yhteistyötä. Pohjois-Carolinan Charlottessa näin on parannettu ulkoilureittejä ja lasten lukutaitoa sekä ohjattu kymmeniä miljoonia yksityistä ja julkista rahaa lähiöihin. Helsingissä esimerkiksi uusi arkkitehtuuri- ja designmuseo tai korona-ajan yhteistyö kirkon kanssa osoittavat, että halua yhteistyöhön on. Ulkomaiset esimerkit saavat kysymään, voisiko Helsingissä olla voimavarojen kokoamiseen rahasto tai säätiö, jonka missio olisi juuri Helsingin kehittäminen.

Kyse on myös politiikasta. Amsterdamin kaupunginvaltuusto hyväksyi viime vuonna kansalaisyhteiskunnan oikeudet kaupungin kehittämisessä. Niin sanotut naapurusto-oikeudet ovat oikeus haastaa kaupunki palvelutuottajana, oikeus tehdä tarjous kaupungin omistamasta rakennuksesta tai maa-alueesta ja oikeus vetää aluesuunnittelua. Päätöksessä ennakoidaan, että kaikki ei tule menemään ilman hankaumia. Malli ei takaa, että aloitteen tekijä saa aina tahtonsa läpi, mutta se velvoittaa kaupungin selvittämään yhteistyön mahdollisuuden ja jakamaan tietoa.

Helsinki hyötyisi pelikirjan tai naapurusto-oikeuksien kaltaisista linjauksista, jotka auttaisivat kumppaneita ymmärtämään kaupungin tarpeita ja tapoja. Linjaukset antaisivat henkilöstölle raameja neuvotteluihin ja auttaisivat valtuustoa arvioimaan virkakoneiston toimintaa.

Lisäksi tarvittaisiin yhteisösäätiöitä, nopeita pienavustuksia ja muita jaetun rahoituksen malleja, jotka kannustaisivat tekoihin yleiseksi hyväksi ja auttaisivat tunnistamaan ja tunnustamaan Helsingin tekijöitä. Motivaation, linjausten ja rakenteiden lisäksi tarvitaan osaamista. Viranhaltijoiden arvioitaviin kyvykkyyksiin voisi kuulua yritysten, tutkimuksen, säätiöiden ja kansalaistoiminnan ymmärrys. Voisiko urakehitykseen kaupungilla kuulua muutaman kuukauden “työharjoittelu” helsinkiläisessä yrityksessä tai yhteisössä?

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuuston jäsenet,

Viimeinen kysymykseni on: kuka osallistuu Helsingin päätöksentekoon?

Yhdeksän vuotta viranhaltijana vakuutti, että te välitätte Helsingistä. Te uhraatte Helsingille yöunianne, hetkiä perheidenne kanssa ja yksityisyyttänne. Te seisotte sateessa jakamassa esitteitä ja käsittelette keskellä yötä kaavoja. Te ansaitsette tästä kiitoksen.

Uurastuksenne arvoa ei vähennä, että kokonaisuutena Helsingin kaupunginvaltuusto on väestöä etelähelsinkiläisempi, koulutetumpi, vauraampi ja vanhempi. Tällä on merkitystä erityisesti niille, joiden luottamus julkisen vallan toimintaan on heikko tai jotka ovat erityisen riippuvaisia julkisista palveluista. Heille on väliä, tunnistavatko he itsensä päätöksentekijöistä ja kokevatko he tulleensa ymmärretyiksi. Niille, joilla asiat ovat hyvin, riittävät usein tehokas palvelutuotanto ja läpinäkyvyys.

Vuonna 2017 Helsinki uudisti hallintoaan tavoitteena vahvempi poliittinen ohjaus. Tulkinta demokratiasta oli, että se vahvistuu, kun Helsingissä on muutamia, hyvillä resursseilla varustettuja luottamushenkilöitä. Helsinkiin valittiin täysipäiväinen pormestaristo ja lautakuntia vähennettiin. Samalla paikallisdemokratiaan osallistuvien määrä pieneni ja aikavaatimukset osallistujille kasvoivat. Akateemiset tutkimukset, kaupungin arvioinnit ja julkinen keskustelu kertovat onnistumisista, mutta myös henkilöriippuvuudesta ja epäselvistä vastuista. Nyt voisi olla oiva hetki arvioida uudistusta. Kysyn kannustuksena kaksi kysymystä.

Ensimmäiseksi, osallistuminen valtuusto- ja lautakuntatyöhön edellyttää lähes puolipäiväistä sitoutumista. Tämä rajoittaa esimerkiksi pienten lasten vanhempien, vuorotyöläisten, yrittäjien ja omaishoitajien mahdollisuuksia ja siten kokouksissa läsnä olevia näkökulmia. Kysyn, miltä järjestelmä näyttäisi ja mitkä näkökulmat kuuluisivat päätöksenteossa, jos sitä uudistettaisiin tavoitteina laajempi ja yhdenvertaisempi osallistujajoukko, lyhyemmät kokoukset, suoraviivaisempi kieli ja perheystävällisyys.

Toiseksi, Helsinki on ainoa kunta, jossa on sama vaalipiiri kunta- ja eduskuntavaaleissa. Helsinki on mittakaavaltaan, monimuotoisuudeltaan ja hyvinvointieroiltaan aivan toisessa sarjassa kuin Suomen muut kunnat. Kysyn, mitkä näkökulmat kuuluisivat useammin tässä salissa, jos kuntavaalien vaalipiirit olisivat 4–5 suurpiiriä ja valtuusto koostuisi niiden edustajista väestömäärän suhteessa.

Ärade ordförande, bästa ledamöter i stadsfullmäktige,

Kommunalvalet närmar sig, så nu är ett utmärkt tillfälle att diskutera urbana färdigheter, Helsingfors samarbetsförmåga och beslutsstrukturer. Helsingfors borde inte söka lösningar på egen hand. Storstäder runt om i världen söker efter lösningar på samma frågor.

Kannustan katsomaan ilmeisten Kööpenhaminan, Pariisin, Amsterdamin ja Barcelonan rinnalla esimerkiksi osallistavaa ilmastonmuutostyötä Freetownissa, mikroavustuksia New Yorkissa, kansalaismielikuvituksen toimistoa Bolognassa, ilmaisunvapaustyötä Torontossa, puistoja turvallisuustekona Barranquillassa, hoivakortteleita Bogotássa tai yhdenvertaista digitalisaatiota Mexico Cityssä.

Helsinki on monille ihailun ja uteliaisuuden kohde. Helsinki voisi lisätä omaa kansalaismielikuvitustaan olemalla se kaupunki, jossa paikallisdemokratian edelläkävijät säännöllisesti kokoontuvat.

Kaupunkilaistaidot, yhteistyö tai päätöksenteon uudistaminen eivät ole helppoja harjoituksia. Jos kokeillaan rohkeasti, moni asia onnistuu, mutta ainakin yhtä moni menee pieleen.

Mutta ainakin minä uskon Helsinkiin. Uskon, koska Helsinki ennenkin uskaltanut tavoitella jotain muille uskomatonta, on se sitten sukupuolten tasa-arvoa, kriisit kestävää paikallisdemokratiaa tai elämyksellistä lapsuutta. Tässä epävarmuuden ajassa niin helsinkiläiset, Helsinki ja maailma tarvitsevat toivoa, totuudellisuutta ja tekoja. Minun kokemukseni on, että helsinkiläiset ovat valmiita kovaan ja epäitsekkääseen uurastukseen, kunhan tulevaisuus on tavoittelemisen arvoinen.

Tack. Kiitos.